Hyppää sisältöön

Kensa siirsi tilausjärjestelmänsä AWS-pilvipalveluun

Kensa on Suomen suurin MDF-kalusteovien toimittaja. Yhtiö toimittaa kalusteovia teollisuuden, jälleenmyyjien ja rakennusyhtiöiden tarpeisiin. Henkilöstöä Pohjanmaalla Kalajoen Himangalla sijaitsevalla yhtiöllä on noin 80 ja liikevaihto vuonna 2018 oli 7,9 miljoonaa euroa.

Kensalla päätettiin uudistaa kalusteovien tilausjärjestelmä, koska aikaisemmin käytössä ollut tilausjärjestelmä oli tullut teknisesti tiensä päähän, eikä haluttuja uusia ominaisuuksia ollut siihen enää mahdollisuus kehittää. “Meillä oli siis tarkasti tiedossa, mitä halusimme. Piti vain löytää toimittaja, joka osaa hoitaa asian toteutuksen”, talous- ja hallintojohtaja Tommi Pakkala Kensalta kertoo lähtötilanteesta. “Halusimme löytää nimenomaan pitkäaikaisen, osaavan ja luotettavan yhteistyökumppanin, jonka kanssa saatoimme nykyaikaistaa ja uudistaa tilausjärjestelmän myös jatkokehityksen huomioiden”, ATK-asiantuntija Sami Lukkarila kertoo.

Palvelun käyttöliittymä uudistettiin, toiminnallisuuksia lisättiin ja palvelintila korvattiin AWS-pilvipalvelulla

Sysart teki Kensalle tarjouksen HTML5:lla ja JavaScriptillä toteutettavan responsiivisen web-applikaation rakentamisesta. Tarjoukseen sisältyi myös uuden tilausjärjestelmän integroiminen Kensan toiminnanohjausjärjestelmän kanssa.
Palvelimen osalta ehdotettiin AWS:n päälle siirtymistä.

“Ehdotimme AWS-pilvipalveluun siirtymistä, koska tällöin järjestelmä ei vaadi omien palvelimien asentamista eikä ylläpitoa. Sovelluksen päivityksen ja käytön monitorointi on sujuvampaa ja ratkaisu mahdollistaa myös joustavan skaalauksen tarpeiden muuttuessa. Järjestelmän toteuttaminen näin oli myös edullisempaa kuin perinteisiin palvelinarkkitehtuuriratkaisuin, “ ohjelmistokehittäjä Aki Lappalainen Sysartilta listaa AWS-ratkaisun tuomia etuja.

Käytännössä projektin alun määrittely- ja suunnitteluvaihe kesti kaksi kuukautta. Teknisen kehitysprojektin aloituksesta julkaisuun aikaa kului puoli vuotta: ensimmäiset neljä kuukautta eri toiminnallisuuksia rakennettiin testiympäristöön ja viimeiset kaksi kuukautta käytettiin palvelun testaukseen ja hiomiseen.

Uusi toiminnanohjausjärjestelmään integroitu tilausjärjestelmä helpottaa tilausten tekoa ja nopeuttaa käsittelyä

Puoli vuotta uudistetun järjestelmän käyttöönoton jälkeen Kensassa on nähty jo vaikutuksia arjen toiminnassa:
“Uusi käyttöliittymä helpottaa asiakkaallemme palvelun käyttöönottoa ja parantaa käyttökokemusta. Palvelu mahdollistaa nyt tilausten ajasta ja paikasta riippumattoman tekemisen, tarkastamisen ja seurannan. Kensan osalta palvelu vähentää manuaalisen tilaustenkäsittelyn kuormaa, helpottaa käyttäjien sekä tuotetietojen ylläpitoa ja korvaa vanhoja tilaustapoja. Samalla myös virheiden mahdollisuus pienenee, kun tietoa siirretään aikaisempaa harvemmin vaikkapa sähköpostista toiminnanohjausjärjestelmään”, Sami Lukkarila kertoo uuden ratkaisun tuomista eduista.

“Asiakkaamme näkökulmasta tilaaminen on helpottunut. Nyt asiakas näkee lopullisen hinnan, kun taas aikaisemmin tilausjärjestelmässä oli näkyvissä vain listahinta ja vasta tilausten käsittelyssä annettiin mahdolliset alennukset. Asiakas pystyy nyt myös tekemään useampia tilauksia kerralla, tarjolla on myös mahdollisuus tallentaa ja muokata tilauspohjia, eli tilausta ei tarvitse saada kerralla valmiiksi” Tommi Pakkala kertoo uudistuksista käytännön tasolla.

Moderni järjestelmä on saanut Kensan asiakkailta positiivista palautetta ja kohderyhmään kuuluvien asiakkaiden tilauksista jo 40 % tulee uuden järjestelmän kautta. Tilausmäärät ovat kasvaneet ja tilausten käsittelyaika nopeutunut.

Mutkattomasti kohti seuraavia kehitysloikkia

Rohkeasti Sysartin uudeksi kehityskumppaniksi valinnut Kensa pääsi ottamaan käyttöönsä uusia teknologiota ja työskentelytapoja:

“Oli mielenkiintoista nähdä, miten Sysart toimii. Pääsimme seuraamaan nykyaikaista toimintatapaa ja ottamaan käyttöömme nykyaikaisia ja mielenkiintoisia työkaluja. Yhteistyö toimi hyvin, kanssakäyminen oli mutkatonta ja rentoa ja olimme aikalailla heti samalla aaltopituudella”, Tommi kertoo yhteistyön sujumisesta.

“Projekti eteni mukavasti, kun apunamme olivat osaavat tekijät ja heidän käyttämänsä modernit työkalut. Yhteistyö Sysartin kanssa sujui erinomaisesti. Tekijöiden kokemus oli havaittavissa, hanke eteni ripeästi ja omatoimisesti. Palvelusta ja lopputuloksesta voi antaa kiitettävän arvosanan”, Sami Lukkarila kiteyttää.

Yhteistyölle on luvassa myös jatkoa. Parhaillaan yhteistyössä kehitetään tilauspalveluihin rajapintaa myös isommille asiakkaille suoraan heidän toiminnanohjausjärjestelmästään Kensan toiminnanohjausjärjestelmään.

Tutustu Kensaan! Oletko etsimässä ohjelmistokehitykseen kumppania? Lue lisää palveluistamme >>

Kysy lisätietoja ohjelmistokehittämisestä:

Aki Lappalainen

Software Developer
aki.lappalainen@sysart.fi

Antero Ollila

Senior Software Designer
antero.ollila@sysart.fi

Mika Saarela

Software Developer
+358 405 582 602
mika.saarela@sysart.fi

Anssi Heijasto

Myynti Helsinki
+358 40 661 3857
anssi.heijasto@sysart.fi