Hyppää sisältöön

25.4.2019

Työtyytyväisyytemme romahti toissa viikolla

Kirjoittaja: Heli Järvenpää

Kirjoittamista ja laulujen tekoa rakastava markkinointipäällikkö.

Milloin sinulta viimeksi kysyttiin, miten töissä menee? Meillä työtyytyväisyyttä mitattiin viimeksi maanantaina. Toissaviikolla mittaus näytti vuoden alimpia lukemia. Viime viikolla puolestaan korkeimpia. Ajatella, jos fiilismittaus olisikin päätetty tehdä vain kerran vuodessa. Olisi ollut ihan päivistä ajoituksessa kiinni, millainen kuva meille olisi työtyytyväisyydestä piirtynyt.

Miksi teemme työtyytyväisyyskyselyn viikoittain?

Kerran tai kaksi vuodessa tehtävä työhyvinvointikysely ei kokemuksemme mukaan ole kovinkaan toimiva tapa seurata ja kehittää työntekijöiden tyytyväisyyttä ja yrityksen toimintaa. Pahimmillaan harvakseltaan tehtyyn kyselyyn ladataan paljon odotuksia. Siitä pyritään tekemään kaikenkattava ja lopulta vastausprosentit jäävät alhaisiksi kyselyn raskauden vuoksi. HR-tiimi käyttää sitten työaikaansa muistutteluviestien lähettelyyn, saadakseen kasaan edes jossain määrin riittävän otoksen, jotta tuloksia kehtaa johtoryhmälle esitellä.

Harvakseltaan tehtävä kysely antaa myös vastaajille väärän signaalin siitä, että työtyytyväisyyteen liittyviä asioita tulee tuoda esiin ja käsitellä nimenomaan tuona kyselyn ajankohtana. Mitä auttaa kuukausien päässä oleva kysely, jos paha olo on päällä juuri nyt? Tai muistaako palautetta hyvästä tiimityöstä antaa kyselyssä enää kuukausien päästä? Paljon tietoa menetetään, eikä asioihin ehditä reagoida tarpeellisella nopeudella. Lopullisesti kyselyn merkityksellisyys ja halukkuus vastata rehellisesti sabotoidaan, jos tuloksien käsittely eristetään pienelle esimiespiirille. Pahimmillaan kun henkilöstö ei näe sähköpostitse jakoon tulevien Power Pointtien lisäksi arjessaan mitään muutosta.

Onko teidän työyhteisössänne mietitty, olisiko parempi sittenkin pilkkoa kysely pienempiin osiin? Tai kysyä vain niitä asioita, joille aiotaan ja voidaan myös tehdä jotain? Tätä pohdintaa me olemme Sysartilla tehneet ja päätyneet kokeilemaan viikottaista työtyytyväisyyskyselyä.

Neljä kysymystä riittää, kunhan vastauksiin reagoidaan heti

Käytännössä työtyytyväisyyskyselymme on rakennettu Polly-kyselytyökalulla niin, että joka maanantai saamme Slackiin henkilökohtaisen muistutuksen kyselyyn vastaamisesta. Polly myös muistuttaa myöhemmin viikosta, jos vastaaminen on jäänyt kesken tai kokonaan tekemättä.

Vastaaminen on nopeaa, sillä kysely sisältää vain kolme asteikolla 1-5 arvioitavaa asiaa ja yhden avoimen kysymyksen. Kysymyksiämme ovat:
1. Sysart fiilis, eli fiilis työpaikasta yleisesti
2. Projektifiilis, eli fiilis omista työtehtävistä
3. Tuleva työkuorma
4. Vapaamuotoinen palaute

Kaikki työntekijämme näkevät kyselyn tulokset reaaliaikaisesti ja lisäksi tulokset käsitellään yhteispalaverissa kuukausittain. Strategiapiirimme käy tulokset läpi myös viikottain ja alle kolmosen meneviin arvioihin reagoidaan heti käymällä avoimesti keskustelut siitä, mitä pitää tehdä tilanteen parantamiseksi. Tulosten läpinäkyvyys mahdollistaa myös sen, että kuka tahansa voi ottaa asioita puheeksi organisaatiossa, kun kaikilla on sama tietämys asiasta.

Ajatus tulosten jakamisesta läpinäkyvästi voi arveluttaa, mikäli ei ole kokenut työskentelyä avoimuuteen toimintansa perustavassa organisaatiossa. Tällainen “kaikki tietävät toistensa fiilikset” -toimintamalli ei varmasti toimikaan sellaisessa työkulttuurissa, jossa pelkona on, että epäkohtien osoittajat joutuvat silmätikuiksi. Meillä itseohjautuvassa organisaatiossa on opeteltu siihen, että asioista on hyväkin olla eri mieltä ja muutos on jatkuvaa.

Alla työtyytyväisyykyselymme tulokset työpaikkaan ja työtehtäviin tyytyväisyyden osalta. Täydellisiä emme ole mekään, mutta ainakin tiedämme, missä menemme. Millaisia asioita omalla työpaikallasi mitataan ja raportoidaan työtyytyväisyyden osalta?

Käyrä Sysartin työtyytyväisyyskyselyn tuloksista vuoden 2019 tammi-huhtikuussa. Tyytyväisyys yritykseen asteikolla 1-5 on vaihdellut viikottain välillä 3.3–3.7. Tyytyväisyys omiin työtehtäviin on vaihdellut samalla asteikolla välillä 3,6-4,0.

Haluatko lisää vinkkejä toiminnan ketteröittämiseen?

Tilaa blogikirjoituksemme sähköpostiisi


Lue seuraavaksi: