CDK rakentaa automyynnin tulevaisuutta

CDK on autojälleenmyyjien kansainvälinen järjestelmätoimittaja. Sysart on tehnyt jo useiden vuosien ajan yhteistyötä CDK:n kanssa järjestelmäkehityksen palveluntoimittajana. Asiantuntijamme ovat olleet joustavasti CDK:n kehitystiimien tukena niin ohjelmistokehityksessä, työskentelytapojen kehittämisessä kuin projektien ohjaamisessakin.

Viimeisimmäksi seniorikonsulttimme Daniel Wellner on ollut CDK:lla tuoteomistajan roolissa kehittämässä ajoneuvovalmistajien ja jälleenmyyjien väliseen tietojen vaihtoon rakennettuja vaativia integraatioratkaisuja.

”Autoalalla on meneillään tällä hetkellä useampi päällekkäinen disruptio. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla ja pelikenttä kansainvälistyy. CDK tukee asiakkaitansa näiden muutosten läpiviennissä yhtenäistämällä tuotteiden API-rajapintoja. Näin syntyy kansainvälinen rajapinta-alusta jonka päälle voidaan avata nopeasti uusia palveluja ja ratkaisuja isoille markkinoille”, Daniel kertoo työtehtävistään ja jatkaa:

“On hienoa olla mukana rakentamassa autoalan tulevaisuutta. Haasteita kyllä riittää, kun sekä teknologiat, toimintatavat että organisaatio uudistuvat. Osaavan työyhteisön ja yhteistyöhön perustuvan kulttuurin avulla haasteet kuitenkin voitetaan”, Daniel lisää.

Edellinen
Edellinen

Canit: Helpompaa pullojen palautusta ja keruuta

Seuraava
Seuraava

Rocla Solutions Oy: huolto-organisaation töiden hallintaan selkeyttä uudella työkalulla