Järjestelmäintegraatio – Oulun Energia
Oulun Energia on Pohjois-Suomen johtava energiakonserni, jonka tavoitteena on olla Suomen paras energiayhtiö – ykkönen niin asiakkaiden, henkilöstön, yhteistyökumppaneiden kuin omistajienkin näkökulmasta. Oulun Energia muodostaa yhtenäisen energia-alan kokonaisuuden. Toiminta kattaa raaka-aineiden tuotannon, sähkön ja lämmön tuotannon, myynnin ja jakelun sekä alan erilaiset palvelut kuten älykkäät energiapalvelut, verkonhallinnan, urakoinnin ja ylläpidon.
Kaikki alkoi siitä…
…kun Oulun Energia Oy totesi tarvitsevansa alustan, jolla onnistuu tietojen yhteenkerääminen ja siirtäminen yli kymmenen eri tietojärjestelmän välillä tietojen ohjattavuutta ja raportointia unohtamatta. Hyllytavarana tällaisia alustoja ei löydy, joten Oulun Energia pyysi tarjouksen ratkaisumalleineen Sysartilta.
Tarpeen laajuus oli periaatteessa tiedossa. Tiedossa oli myös se, että matkan varrella tulee varmasti vastaan seikkoja, jotka pitää pystyä ratkaisemaan joustavasti työn edetessä. Oulun Energialle toimitettu tarjous antoi asiakkaalle mm. vapauden valita itselleen sopivan ratkaisutoimittajan – tunnusomaista Sysartille on, että ratkaisumallit eivät ole toimittajaan sidottuja. Sysartin tarjoama ”jatkuvan kehittämisen” -toimintamalli yhdessä asiakkaan kanssa takaa toimivien ja asiakkaalle sopivien ratkaisuiden tuottamisen. Niinpä yhteistyö alkoi näissä tunnelmissa.
Selvitystyö kaiken pohjana
Energiayhtiössä sähköisten palveluiden kehittäminen sekä asiakkaiden tarpeisiin että sisäisen toiminnan tehostamiseen on olennaisen tärkeää. Oulun Energian käytössä on useita erilaisia taloushallinnon ja raportoinnin järjestelmiä, joilla suunnitellaan, budjetoidaan ja seurataan kriittisiä talouslukuja. Tiedon siirtyminen oikeellisena oikeaan aikaan järjestelmästä toiseen on ensiarvoisen tärkeää, jotta viimeisin tieto on käytettävissä kaikkialla organisaatiossa. Manuaalisten työvaiheiden väheneminen oli näin ollen fokuksessa, jotta mm. virheelliset tapahtumat voidaan eliminoida. Sysartin tarjous ja toimintamalliehdotus toivat välittömästi ymmärryksen yhteistyön eduista ja laadukkaan ratkaisumallin hyödyistä.
Ei oo häpee olla nopee
Pilotoinnin aikana valitsimme yhdessä käytettävät teknologiat ja päädyimme tulokseen, että avoimeen lähdekoodiin perustuva, lisenssimaksuton palveluväyläratkaisu (ESB) olisi kaikkein sopivin Oulun Energian integraatiotarpeisiin. Palveluväylän kehityksen alussa tunnistettiin erityinen tarve lyhyelle kehityssyklille, jossa tarvittava muutos voidaan viedä tuotantoon hyvinkin nopeasti. Tämä edellyttää ratkaisun hyvää testattavuutta ja ympäristön virtualisointia.
Monta vaaraa ompi eessä
Moni asia voi vaikuttaa päällisin puolin kovin helpolta tai yksinkertaiselta, mutta projektimäärittelyvaiheessa todentui rakennelman monimutkaisuus lainsäädäntöä unohtamatta. Koottuamme asiat yhteen, huomasimme, että joitain ”selkeitä” kohtia täytyy työn edetessä muuttaa. Molemminpuolinen luottamus ja avoimuus vahvisti yhteistä osaamistamme ja takasi työn onnistumisen. Työn edistyminen ja tehtäväkokonaisuuksien ymmärtäminen varmistettiin päivittäisellä kommunikaatiolla, jota edesauttoi Oulun Energian ja Sysartin välinen chat-yhteys. Kumpikin osapuoli pysyi ajan tasalla työn vaiheista, ja kaikki eteen tulleet haasteet voitiin ratkaista mahdollisimman nopeasti.
Oikeassa paikassa oikeaan aikaan
Toteutettu palveluväyläratkaisu ottaa vastaan ja lukee tietoja useasta eri järjestelmästä monessa eri muodossa, yhdistää tietoja, validoi niiden oikeellisuuden ja vie suoraan toisiin järjestelmiin niiden tukemassa muodossa. Mikäli tiedoissa havaitaan puutteellisuutta tai jonkin asian käsittelyyn tarvitaan lisätoimia, palveluväylä luo tapauksesta tehtävän Oulun Energian käyttämään tehtävienhallintajärjestelmään, tai lähettää tapauksesta sähköpostia. Tämä vähentää manuaalisen työn tarvetta ja henkilöresursseja vapautuu muihin tehtäviin. Samoin tiedon oikeellisuus on paremmin varmistettavissa ohjelmallisesti.
Summa summarum
Oulun Energialle tehty järjestelmäintegraatio on tuonut ketteryyttä suurien tietomassojen mahdollisimman virheettömään siirtämiseen ja käsittelyyn ja näin viimeisin tieto on käytettävissä kaikissa järjestelmissä. Ratkaisun avulla raportointi sekä ohjattavuus on helpottunut, jolloin liiketoimintajohdon toiveet on pystytty täyttämään. Keskitetty ratkaisu antaa tehokkaat avaimet myös mahdollisten ongelmatilanteiden selvittelyyn. Kaikilla näillä seikoilla on positiivinen vaikutus konsernin toimintoihin, kun jo lyhyellä aikavälillä on voitu parantaa mm. sisäistä tehokkuutta sekä pidemmällä aikavälillä kasvattaa työn kustannustehokkuutta.
“Olemme yhdessä Sysart Oy:n osaavan ja palveluhenkisen porukan kanssa saaneet aikaan merkittävää hyötyä liiketoimintaamme Sysartin suunnitteleman ja toteuttaman palveluväyläratkaisun avulla. Erityisen positiivisena asiana koemme, että toimintaa kehitetään jatkuvasti. Ratkaisujen toimivuus ei perustu valistuneisiin arvailuihin, vaan Sysart varmistaa ensin ratkaisujen toimivuuden kokeilemalla. Meille tärkeä attribuutti on Sysartin pitkä käytännön kokemus yhdistettynä monipuoliseen osaamiseen. Liiketoimintajohtomme toiveisiin on pystytty vastaamaan hyvin.”
Janne Koivuranta, Järjestelmäasiantuntija, Oulun Energia Oy