Kokemukset elämäni ensimmäisestä hackathonista
Osallistuin kaksi vuorokautta kestäneeseen Hack The Crisis Finland -hackathoniin, jossa tehtävänä oli kehittää ratkaisuja koronakriisin tuomiin ongelmiin. Kisassa oli kolme kategoriaa ratkaisuehdotuksille: 1) pelastaa henkiä, 2) pelastaa yhteisöjä, 3) pelastaa liiketoimintaa.
Itse olin liikkeellä ensisijaisesti nähdäkseni, mistä hackathoneissa on kyse. Ennakkokuvitelmani hackathonista oli, että kyseessä on tapahtuma, jossa annetaan haaste ratkottavaksi. Tämän jälkeen sekalainen porukka tiimeihin jaettuna pyrkii rajatun ajan vapaasti itse valitsemillaan tavoilla ideoimaan ratkaisuja. Lopuksi ideat esitellään ja arvioidaan isommalla porukalla. Parhaat ideat palkitaan tai niillä on mahdollisuus päästä jatkokehiteltäviksi kohti toteutusta. Mielikuvissani näin myös energiajuomaa, pizzaa, yön pimeydessä hehkuvia koodirimpsuja ja neonkeltaisilla liimalapuilla peittyviä ideaseiniä.
Keksitäänkö kokonaan uusi ratkaisu vai mietitäänkö miten oma tuote muuntuisi ratkaisuksi?
Koska en ollut aivan varma, olisiko minulla ensikertalaisena mahdollisuutta osata edes toimia oikein hackathonissa, päätin hakeutua mentorin tehtävään. Siinä roolissa kun pääsin etukäteen kertomaan, mitä osaamista pystyin tuomaan pöytään ja joukkueiden tehtäväksi puolestaan tuli valita mentorointiaikoja niiltä tyypeiltä, joiden osaamista kokivat tarvitsevansa.Ensimmäinen yllätys itselleni oli se, että joukkueet eivät lähteneetkään kisaan keskenään aivan samalta viivalta. Ei ollut mitään mystistä tasajakoon perustuvaa joukkueidenmuodostusrutiinia vaan tunnistin ainakin seuraavanlaisia mukana olijoita:
1) yksittäiset osaajat ilman varsinaista ratkaisuehdotusta etsimässä porukkaa, jolle voisivat tarjota apuaan
2) ideanikkarit, jotka etsivät ympärilleen väkeä, joka auttaisi idean konkretisoimisessa
3) joukkueet, joissa pohdittiin tietyn ongelmakohdan ratkaisua ja mukaan etsittiin tuosta aihepiiristä kiinnostuneita tai aiheeseen tarvittavaa tietotaitoa tuovia henkilöitä
4) jo aikaisemmin vaikkapa tietyn firman työntekijöistä kootut joukkueet tai jo markkinoilla olevan tuotteen kehittäjäporukat, jotka halusivat joko muokata omaa tuotettaan haasteeseen istuvaksi ratkaisuksi tai sitten vain puhtaasti olivat markkinoimassa omaa ratkaisuaan ja hakemassa sille ja joukkueelleen tapahtuman kautta näkyvyyttä.
Hackathon järjestettiin kokonaisuudessaan verkon välityksellä, fyysistä kohtaamista osallistujien välillä ei ollut. Osallistujia oli arviolta 2000 ja mukana oli väkeä 50 eri maasta. Organisoijat tekivät hyvää työtä ja huolehtivat siitä, että aikataulut pitivät, infomateriaalit löytyivät ja osallistujat löysivät oikeat tiimit. Saattoi esimerkiksi olla niin, että samaa ideaa palloteltiin eri ryhmissä ja tällöin järjestäjät ohjasivat tahoja selvittelemään yhteistyömahdollisuuksia. En voi edes kuvitella, minkä määrän viestittelyä, nopeaa reagointia ja ongelmienratkaisua tällaisen tapahtuman järjestäminen onnistuneesti vaatii!Organisoijat jaksoivat olla hereillä, ohjasivat hyvin ja annetut työkalut toimivat läpi tapahtuman.
Pitääkö kaikkien osata koodata, eli onko markkinoijalla virkaa hackathonissa?
Idea-aihiot julkaistiin tapahtuman julkisella sivulla, mutta silti tuntui kuin mukana olisi ollut myös joukkueita, joiden tekeminen oli piilossa jossain suljetuissa Slack-ryhmissä. Kuvaukset julkisilla kanavilla olivat niin ylätasolla, ettei ideaa pystynyt hahmottamaan. Osa joukkueista taas jakoi julkisesti tietoa ajatuksistaan ja ryhmänsä etenemisestä löytääkseen uusia näkemyksiä ja vahvistusta tiimilleen. Etenkin virologeille ja koodareille tuntui joukkueissa olevan kysyntää.
Mutta kyllä minäkin markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijana sain mentorointikalenterini täyttymään. Todella paljon vaihteli se, kuinka paljon ennakkotietoa pystyin joukkueista ennen tapaamista saamaan. Osa chattaili jo ennen mentorointituokiota kanssani, osan kanssa ei virtuaaliseen neuvotteluhuoneeseen mennessä ollut hajuakaan, mistä on kyse. Tällöin vaati kyllä erityistä tarkkaavaisuutta saada 30 minuutin ajassa napattua kiinni olennaisesta ja kyetä tarjoamaan jotain apua joukkueelle. Noin puolessa tapauksista työskentelykieli oli englanti ja toinen puolisko joukkueista puhui mentorointisessioissa suomea.
Käytännössä autoin joukkueita esimerkiksi heidän ratkaisuideansa esittelyn kiteytyksissä. Tai etsin omasta verkostostani tueksi ihmisiä, joilla oli joukkeen kaipaamaa erityisosaamista. Usein pääsin myös esittämään potentiaalista asiakasta tai journalistia, joka kyselee ratkaisusta tietoja. Mentoreita ohjeistettiin arvioimaan etenkin ratkaisujen innovatiivisuutta, toteuttamiskelpoisuutta ja mahdollista yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Kokemus oli erittäin intensiivinen. Suosittelen kokeilemaan, mutta vain sellaisena ajankohtana, kun sinulla on oikeasti aikaa heittäytyä täysillä mukaan. Vaikka mentoreilla oli mahdollisuus määritellä omat aikaikkunat sille, milloin olimme käytettävissä, niin itse ainakin koin sosiaalista painetta auttaa enemmänkin ja seurata aktiivisesti keskustelua tapahtuman eri vaiheissa kärryillä pysyäkseni. Finaaliin ehdotuksensa lähetti 230 eri projektia. Entä löytyikö ratkaisuja?<p>
