Palataanko kesälomien jälkeen vielä toimistoille?

Monessa työyhteisössä on tänä keväänä siirrytty vauhdilla etätyöhön ja opeteltu uusia tapoja tehdä töitä yhdessä kuitenkaan fyysisesti kohtaamatta. Osa on kaivannut yhteyttä työtovereihin ja odottanut innolla “normaaliin paluuta”. Samanaikaisesti moni on kuitenkin huomannut, että aikaisemmin työmatkaan käytetty aika on vapautunut käytettäväksi muuhun. Yrittäjät ovat kohdanneet tilanteen, jossa on mietittävä, mitä järkeä on maksaa korkeita vuokria tiloista, joita ei kuukausiin käytä kukaan. Onko syksyllä edessä pysyvä siirtyminen etätyömoodiin ja toimitilamarkkinoiden muutos?

Me Sysartilla päätimme kysyä asiaa suoraan työntekijöiltämme ja päädyimme irtisanomaan toisen toimistomme vuokrasopimuksen. Meillä on nyt muutama kuukausi aikaa miettiä, mitä on uusi työ ja millaiset tilat tukevat sitä parhaiten.

Kaikki haluavat toimiston, mutta juuri kukaan ei aio työskennellä siellä

Sysartilla on kolmisenkymmentä työntekijää, joista puolet Oulussa ja puolet Helsingissä. 50 % työntekijöistämme arvioi käyneensä toimistolla ennen koronaa kolmena päivänä viikossa tai harvemmin. Etätyö tai asiakkaan tiloissa työskentely on siis ollut hyvin vakiintunut käytäntö jo ennen poikkeustilaa. Joka kymmenes työntekijämme ilmoittaa, ettei käynyt toimistolla juuri koskaan.
“Miksi ei olisi syitä nähdä toisiamme ja käydä toimistollakin töissä? Mistä se oikeasti kertoo? Mitä pelkkä virtuaalityöelämä tekee työyhteisöille ja yhteisöllisyydelle? “
Pyydettäessä arvioimaan, kuinka suuri osuus työstä jatkossa tehtäisiin etänä tai asiakkaan tiloissa, Oulussa koettiin, ettei tilanne ole juurikaan muuttunut, mutta Helsingissä 70 % työstä arvioitiin tehtävän jatkossa muualta kuin toimistolta. Muutos on niin merkittävä, että päätimme pistää Helsingin toimitilamme uusiksi. Vuokrasopimuksemme päättyy ennen vuodenvaihdetta eikä uutta tilaa ole vielä kiikarissa.
“Olen nauttinut kiireettömistä aamuista. Se että saa rötväillä verkkareissa ja välttää 40 min. suuntaansa ajamisen, on tuonut arkeen arvokasta aikaa lisää. Joskin jatkuva lounaiden kokkaus melkein syö tuon aikaedun…”

Mitä toimistolta jatkossa toivotaan?

Tarve yhteiselle työskentelytilalle ei ole kokonaan poistunut. 86 % Helsingin työntekijöistämme pitää tärkeänä, että uusikin toimitilamme on nimenomaan toimisto, eikä jotain muuta. Tiloilta toivotaan joustavuutta erilaisiin työskentelytapoihin: neuvotteluhuoneet, pienet avotilat yhteistyöskentelyyn, hiljaiset tilat satunnaiseen käyttöön, keittiö ja suihkutilat ovat toivelistan kärjessä. Omaa työhuonetta tarpeellisena pitää kuitenkin vain reilu 10 % vastaajista.
“Etäillessä on helpompi pilkkoa päivä osiin, eli tehdä vaikka työpäivä kolmessa osassa ja grillata tai leikkiä lasten kanssa välissä. Välillä (=monta kertaa päivässä) kyllä kaipaa toimiston työtiloja ja -rauhaa, kun muksut toheltaa vieressä.”
Tärkeänä pidetään sitä, että jako hiljaisen työtilan ja yleisen oleskelutilan välillä on selkeä. Uuden toimiston yhteyteen tai lähistölle toivotaan etenkin lounaspaikkoja, hyvät julkisen liikenteen yhteydet ja parkkipaikka autoille sekä turvallinen säilytyspaikka pyörille.

Kysyttäessä asioita, joita toivottaisiin nykytoimistolta vietävän mukaan uuden tilan suunnitteluun, eniten mainintoja saavat biljardipöytä, toimiva ilmastointi, mukavat sohvat ja kuntosalin käyttöoikeus. Myös omiin etätyöpisteisiin toivotaan ergonomisia parannuksia.

Sijainnin suhteen eniten kannatusta saavat Kamppi, Ruoholahti ja Tapiola. Sijainneiksi, jotka koetaan työpaikalle kulkemiseksi liian hankalaksi mainitaan useimmin Itä-Helsinki, Vantaa ja keskustassa ne paikat, jonne ei pääse sujuvasti metrolla tai omalla autolla.

“Olen usein sisäisesti jopa harmitellut kuinka monet asiat pitänyt tehdä kömpelösti kasvokkain, kun olisi voinut rutistaa asian samalla informaatioarvolla netin lävitse 1/10 ajassa. Kestävämpää myös ympäristön kannalta.That being said, jatkuvaa etätyötä ei kyllä kuitenkaan kestäisi ja sillä olisi isoja vaikutuksia ihmisten hyvinvoinnille pitkässä juoksussa. Tällainen kaunis balanssi jossa molempiin on mahdollisuus samalta viivalta vaikuttaa parhaalta ratkaisulta. Aivan eri tavalla jaksaa kun käy välillä toimistolla ja vettä sataessa jääkin kotia. Kuin ei olisi sitä harmaata oravanpyörää lainkaan.”
Emme vielä tiedä, missä ja millainen uusi työtilamme tulee olemaan. Meitä kiinnostaisi kuulla, käydäänkö muuallakin läpi samanlaisia pohdintoja.

PS. Oulun toimiston väen tyytyväisyyteen on saattanut vaikuttaa uuden toimiston terassi

Edellinen
Edellinen

Tärkeintä (ja vaikeinta) on aloittaminen

Seuraava
Seuraava

Kokemukset elämäni ensimmäisestä hackathonista