Viisi konkreettista esimerkkiä radikaalista avoimuudesta työpaikalla
Työpaikan toimintaa kehittäessä on hyvä kyseenalaistetaan omia toimintatapoja. Omassa työyhteisössämme pyrimme kaiken toiminnan osalta lisäämään avoimuutta ja karsimaan turhaa byrokratiaa. Tässä viisi toimintamalliamme, jotka saattavat yllättää radikaalilla avoimuudellaan.
1. Jos palkat ovat oikeudenmukaisia, miksi niitä pitäisi salailla?
Olemme jo yli viiden vuoden ajan olleet palkka-avoin työyhteisö. Tiedämme toistemme palkat ja palkkamallimme on henkilöstömme itse kehittämä. Keskustelemme vuosittain palkkamallimme kehittämistarpeista ja palkan kriteerejä on muokattu useita kertoja lähivuosien aikana. Palkkamallimme keskeisimpiä tavoitteita ovat alusta asti olleet:- oikeudenmukaisuus
- läpinäkyvyys
- vahva korrelaatio palkan ja bisneshyödyn välillä.
2. Läpinäkyvyys kumppaniverkostolle perimissämme palkkioissa
Ohjelmistoalalla käytetään myös alihankintaverkostoja. Jos omilta palkkalistoiltamme ei löydy asiakkaan tarpeisiin sopivaa osaajaa, pyrimme etsimään projektiin osaajan freelancer-verkostostamme tai yrityksistä joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä.Alihankkijat ovat valitettavasti usein alalla pimennossa sen suhteen, paljonko asiakasta laskutetaan heidän työstään suhteessa siihen, mitä alihankkija itse saa palkkiota.
Meidän freelancer-kumppaniverkostossamme asiantuntija määrittelee oman tuntihintansa, jonka päälle lisätään Sysartin 10 e/h provisio. Provisio peritään asiakkaalta, joka palkkaa palvelun kautta asiantuntijan konsultin rooliin hankkeeseensa. Käytämme kerättyjä varoja etenkin freelancer-verkostomme markkinointiin ja palvelun ylläpitoon liittyviin palkkakuluihin.
3. Avoimuus päätöksenteossa ja tuloksenteossa
Kaikilla työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa Sysartin strategiaan ja isoihin päätöksiin. Järjestämme 1-2 kertaa vuodessa koko firman retron, jossa käymme läpi, mihin suuntaan olemme menossa ja mitä haluamme tavoitella. Samassa yhteydessä päätetään myös siitä, millä tavalla organisoidumme tavoitteiden saavuttamiseksi. Pääperiaate kaikessa toiminnassamme on, että päätökset sekä niiden perustelut ovat koko ajan kaikille läpinäkyviä.Käymme kuukausittain koko henkilöstön kesken läpi ajankohtaiset tiedot myynnistä, markkinoinnista, henkilöstöasioista ja firman taloudesta. Tiedämme siis esimerkiksi kulloisenkin laskutusasteen ja sen mitä viivan alle jää.
Ostoprosesseja olemme pyrkineet yksinkertaistamaan ja keventämään. Olemme sopineet, että jokaisella on lupa hankkia firman luottokortilla tarvitsemansa työvälineet ilman erityistä lupaprosessia ja hintarajoja. Muissakin hankinnoissa alle 500 euron arvoiset ostot voi tehdä omalla päätöksellä. Yli 500 euron mutta alle 5000 euron hankinnoissa pyydetään johtoryhmältä näkemystä, mutta edelleen päätös on henkilön itsenäisesti tehtävissä. Yli 5000 euron hankinnoista päätökset tehdään johtoryhmässä.
Jokainen työntekijä näkee kaikkien kollegojen (toimitusjohtajaa myöten) tekemät firman luottokorttilaskut. Eli luottokortti on jokaisella, mutta niin on läpinäkyvyyden myötä myös vastuu.
4. Asiakkaiden toiveet näkyville läpi organisaation
Aina asiakkaan etsiessä apua, julkaisemme perustiedot, kuten projektin keston, sijainnin, tavoitteet ja tehtävän suorittamisessa tarvittavat taidot tähän tarkoitukseen varatulla kanavalla Slackissa. Näin jokainen pääsee näkemään, millaisia taitoja asiakkaat arvostavat ja millaisia kehitystöitä eri työyhteisöissä on tarjolla. Jokainen kyseisestä hankkeesta kiinnostunut voi ilmaista halunsa osallistua yhteistyön edistämiseen itseohjautuvuuden puitteissa. Toisin sanoen ihmisillä itsellään on tieto, vapautuvatko he olemassa olevista sitoumuksistaan uuden asiakkaan vaatimalla aikataululla. Jos useampi henkilö on kiinnostunut samasta prospektista, he sopivat yhdessä myynnin kanssa millä kokoonpanolla asiaa ryhdytään edistämään. Näin varmistamme, että asiakas saa meiltä avukseen juuri kyseisestä tehtävästä innostuneen parhaan mahdollisen osaajan.5. Osaajien toiveet esille asiakkaille
Ihannetyön määritelmä vaihtelee yksilöittäin eri ajankohdissa ja elämänvaiheissa. Siksi pidämme tärkeänä sitä, että jokainen asiantuntijamme voi kertoa, millaisista tehtävistä ja osaamisesta on kiinnostunut tulevaisuudessa.Pidämme säännöllisesti kehittymiskeskustelun jokaisen työntekijämme kanssa. Lisäksi julkaisemme vahvistus.fi palvelussa paitsi freelancer-verkostomme toiveita uusista projekteista myös omien pian uuteen projektiin vapautuvien tekijöiden osaajakortit. Näissä korteissa jokainen pääsee suoraan osaajia hakeville asiakkaille kertomaan, millaisista tehtävistä innostuu. Kun asiakkaan ja osaajan tarpeet kohtaavat parannamme sekä työ- että asiakastyytyväisyyttämme.Kiinnostaisiko sinua työ radikaalin avoimessa työyhteisössä?