Tässä juttusarjassa sysartilaiset vastaavat huolellisesti takataskusta vedettyihin kysymyksiin omasta elämästään, työskentelystä Sysartilla sekä elämän tarkoituksesta (42).Tänään spottivaloissa ohjelmistokehittäjä Janne Nissinen.
Kuka olet?
Olen omaa rauhaa arvostava, kohta kolmen lapsen kanssa touhuava perheenisä perunapeltojen keskeltä Tyrnävältä. Istun arkipäivät Martelan työtuolilla kotitoimistolla ja teen työtä nyt kolmatta kuukautta asiakkaalle.
Ohjelmistokehittäjän töistä minulla on jo yli kahdeksan vuoden kokemus. Olen keskittynyt backend-kehittämiseen ja mietin mielelläni sitä, mitä arvoa liiketoiminnalle kehittäminen tuo ja priorisoin tehtäviä sen mukaan.
Miten päädyit töihin Sysartille?
Satuin yksi päivä katsomaan LinkedInin viestilaatikkoa. Siellä oli viesti Sysartilta, jossa moikattiin ja kerrottiin vähän kuvioista – tuttu juttu, näitä posteja kun linkkarissa ropisee säännöllisin välein. Sysart erottui heti esimerkiksi palkka-avoimuudella. Halusin myös seuraavaksi työpaikaksi pienempää porukkaa, jossa jopa (ehkä...) oppisi muistamaan ihmisten nimetkin. Kävinkin juttelemassa paikan päällä. Siitä se yhteinen taival lähti “hautumaan”
Pääseekö työssä oppimaan jotain uutta?
Subjektiivinen näkemykseni on että kyllä, ehdottomasti. Nykyisessä projektissa tuntuu, etten ehdi muuta tehdäkään kuin opiskella asioita, ja muut projektissa mukana olevat vain “vääntävät rautalangasta” asioita – onhan kyseessä melko massiivinen projekti mihin mukaan lähdinkin. Tosi mukavaa, että minut otettiin niin hyvin vastaan siinä!Java & Spring Boot ovat ne teknologiat, joihin minä olen näppejäni tunkenut backend-kehittäjänä. Vaikka kokemuspohjaa molemmista ei juurikaan ollut, oli valmiiseen koodipohjaan melko helppo lähteä mukaan. Viisaammat velhot aina auttavat hädän hetkellä!
Millaisessa asiakasprojektissa olet paraillaan mukana? Mikä on oma roolisi?
Pääsin mukaan OP:n mobiilisovelluksen taustajärjestelmän (backend) kehitykseen. Keskityn Sijoitus-välilehden alta löytyviin toimintoihin ja niiden kehittämisiin ja uudistuksiin. On jännittävää päästä näkemään kaikkea uutta ja kehittää sovellusta, mitä itse käyttää päivittäin!Teen työtä miltei 100% etänä. Alustava sopimus asiakkaan kanssa on nyt vuoden loppuun, mutta Sysartilla on minun lisäksi muitakin tekijöitä samalla asiakkaalla pitkäkestoisessa työsuhteessa, jotka uusitaan aina puolen vuoden välein. Vuoden vaihteessa näkee, uusitaanko minun sopimukseni.
Onko työnantaja joustava kuin rautakanki?
Erittäin joustava, tarvitseeko tähän muuta sanoa? Minulle sanottiin jo haastattelussa, että työ joustaa jokaisen elämäntilanteen mukaan. Ja niin se on todellakin tehnyt. Sysart on tässä pitänyt lupauksensa täysin.