Miksi rekrytointijuttelu on hyödyllistä sekä haastateltavalle että Sysartille?

Rekrytoinnin eteneminen

Tavoitteenamme on luoda tasavertainen keskustelu, joka tarjoaa mahdollisuuden molemmille osapuolille tutustua toisiinsa. Ensimmäisessä jutustelussa on tyypillisesti paikalla Sysartin myynnissä toimiva henkilö. Jos edetään jatkotapaamiseen, niin siihen tulee mukaan myös päivittäin asiakashankkeissa työskenteleviä konsulttejamme. Tarkempaa tietoa rekrytoinnin vaiheista löytyy täältä.

Oman osaamisen arviointi

On tilanteita joissa kandi on saattanut pitkäänkin ansiokkaasti työskennellyt samassa hankkeessa ja samoilla teknologioilla. Tämä kuitenkin on saattanut luoda tilanteen jossa kandi ei enää kunnolla tunnista millaisia uusia osaamistarpeita nykypäivän asiakashankkeissa on. Haastattelu voi siten tuoda uusia arvokkaita näkökulmia oman osaamiseen kehittämiseen. Ja myös meidän haastattelussa olevat konsulttimme poikkeuksetta oppivat jotain jutustelusta.

Selkeämmät odotukset molemmille osapuolille 

Myyjämme tietää asiakkaiden tarpeet ja osaa arvioida kuinka hyvin kandin osaaminen ja persoona sopii asiakkaille. Osapuolten velvollisuus on tuoda selkeästi esille seikkoja jotka vahvistavat tai rajaavat toivottuun asiakashankkeeseen pääsyä. Tämä auttaa rekrykandia muodostamaan realistisen käsityksen siitä, mitä häneltä odotetaan ja onko hänen osaamisessaan mahdollisia puutteita.

Kehittymistä tukeva projekti

Suurin osa oppimisesta tapahtuu työn ohessa, joten on tärkeää pyrkiä löytämään kehittymistä tukeva asiakashanke. Pyrimmekin etsimään jokaiselle mahdollisimman hyvin osaamista sekä tulevaisuuden oppimistavoitteita tukevan hankkeen.

Yrityskulttuurin ymmärtäminen 

Haastattelu mahdollistaa syvällisemmän käsityksen muodostumisen yrityksen arvoista, kulttuurista ja strategiasta. Tämä auttaa kandia arvioimaan, miten hänen omat arvonsa ja tavoitteensa sopivat yritykseen. Samalla kandin kysymykset ja mielipiteet auttavat yritystä tarkastelemaan nykyisen yrityskulttuurin tilaa ja sen kehittämistä. 

Verkostoitumismahdollisuudet 

Tapaaminen tarjoaa rekrykandille mahdollisuuden luoda kontakteja ja rakentaa suhteita joita voi hyödyntää myös tulevaisuudessa.

Yhteenveto

Rekrytointijutustelu on Sysartille ja rekrytoitavalle arvokas tilaisuus  keskinäisen ymmärryksen luomiseen. Jutustelu auttaa arvioimaan oman osaamisen ajankohtaisuutta ja tarjoaa uusia näkökulmia kehittymiseen. Juttelu luo selkeät odotukset molemmille osapuolille siitä millaista työskentely Sysartilla olisi. 

Edellinen
Edellinen

Liiketoimintakatsaus 2023

Seuraava
Seuraava

Pitäisikö ohjelmistokehityksestä leikata?