Sysart luo nahkansa

Olemme nyt kuukauden ajan olleet yrityksenä aivan uudessa tilanteessa. Requeste-liiketoiminnan myynti Efectelle saatiin päätökseen ja käytännössä ensimmäistä kertaa Sysartin historiassa meillä oli vain yksi liiketoiminta-alue. Tämä ei ollut kuitenkaan ainut muutos, vaan viimeinen palanen pitkässä transformaatioketjussa.

Ollutta ja mennyttä 

Yrityksen ensimmäisinä vuosina suurin fokus oli ohjelmistokehittäjien myyminen alihankintana erilaisille tuotekehitysorganisaatioille. Tämä sujuikin todella hyvin. Vähitellen sivuprojektina käynnistynyt Requesten ympärille rakentunut oma tuoteliiketoiminta alkoi vaatimaan enemmän huomiota. Samaan aikaan halusimme myös laajentaa palveluvalikoimaa ja ryhdyimme tekemään omalla projektinhallinnalla myytyjä kokonaisprojekteja. Lopulta kokonaisuus ei toiminut. Yksi oma tuotekehityshanke epäonnistui pahasti ja asiakkaille myydyissä kokonaisprojekteissa oli jatkuvasti haasteita hyvän laskutusasteen ylläpitämisessä. Tämä johti huonoon kannattavuuteen useana vuonna peräkkäin.

Muutoksia oli pakko tehdä. Johtopäätös oli keskittyä olennaiseen, palata juurille ja karsia rönsyt. Vanhojen rakenteiden purkaminen ei ollut kuitenkaan aivan yksinkertainen tehtävä, sillä kokonaisprojektien jäljiltä meillä oli useita ylläpidettäviä tuotantojärjestelmiä ja Requeste oli käytössä kymmenillä asiakkailla eikä heitä voinut tietenkään jättää oman onnensa varaan. Nyt tämä kolmen vuoden urakka on viimein päätöksessä, kun jokaiselle ylläpidettävälle järjestelmälle on löytynyt uusi jatkaja ja Efecte huolehtii jatkossa Requesten asiakkaista.

Tulevaisuus

Nyt keskitymme ainoastaan yhteen bisnekseen. Tarjoamme alihankintana kokeneita ohjelmistokehittäjiä ja tiimejä toimimaan asiakkaan ohjauksessa osana asiakkaan tuotekehitysorganisaatiota. Uskomme vahvasti jokaisen yrityksen muuttuvan ohjelmistoyritykseksi ja tämän vuoksi he haluavat entistä tiukemmin ottaa digihankkeiden ohjakset omiin käsiinsä. Näin ollen kokonaistoimitusten painoarvo pienenee. 

Asiakkaat tarvitsevat kuitenkin yhä enemmän ulkopuolisia konsultteja täydentämään heidän omia tiimejä. Omaa henkilöstöä ei kannata mitoittaa ruuhkahuippujen mukaan, jolloin konsultit on oiva tapa hakea optimaalinen taso kiinteille henkilökuluille. Joskus uuden tuotteen markkinoille saattaminen on erittäin aikakriittistä. Oman organisaation skaalaaminen ylös on yleensä hidasta, joten alihankinnalla päästään nopeammin tuloksiin. Myös uuden teknologian käyttöönotto luo usein konsulttitarvetta. Oman organisaation oppimisprosessi nimittäin vauhdittuu huomattavasti, jos tiimiin tulee mukaan aiheen hyvin hallitseva vuokra-asiantuntija. Vaikka tänään tilanne on eri, varmasti myös tulevaisuudessa tullaan törmäämään vaikeuksiin omien ihmisten rekrytoinnissa. Tällöin ulkopuolinen apu voi olla ainoa mahdollisuus saavuttaa liiketoiminnan tavoitteet.

Verkostoituminen

Aiemmasta poiketen emme enää tarjoa pelkästään omia devaajia. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat koko ajan entistä spesifimmäksi. On jo teoreettinen mahdottomuus, että meiltä löytyisi omasta takaa sopivaa osaamista jokaiseen tai edes useimpaan tarpeeseen. Varsinkin kun kyseisen henkilön pitäisi olla juuri oikeaan aikaan vapaana. 

Olemmekin ottaneet verkostoitumisen yhdeksi toimintamme kulmakivistä. Parin viime vuoden aikana olemme rakentaneet laajan verkoston, johon kuuluu lähes 150 freelanceria ja noin 50 kumppaniyritystä. Näin ollen pystymme hakemaan asiakkaan tarpeeseen sopivaa osaajaa yli 1000 asiantuntijan joukosta. Meidän kaikki omat ihmiset ovat web-devaajia, mutta verkoston kautta löytyy osaajia myös muihin rooleihin kuten projektipäälliköitä, QA-asiantuntijoita, UI/UX-suunnittelijoita jne.

Toimintafilosofia

Myös toimintatapoja on hiottu vastaamaan uuteen tilanteeseen. Olemme jo pitkään uskoneet yhdessäohjautuvuuteen, jossa suuntaa haetaan ja kaikki isot päätökset tehdään yhdessä koko firman kesken. Uskomme tämän olevan paras tapa mukautua yhä nopeammin muuttuvaan ulkoiseen ympäristöön. 

Toinen kulmakivi on radikaali avoimuus. Tämä koskee paitsi kaikkea sisäistä toimintaa, myös kommunikointia asiakkaiden ja kumppanien suuntaan. Edellisen kanssa kulkee käsi kädessä oikeudenmukaisuus. Kun pyrkii toimimaan asiakkaiden, kumppanien ja työntekijöiden suhteen reilusti, ei ole tarvetta piilotella asioita. Toisaalta läpinäkyvästi toimiessa ei ole myöskään varaa toimia väärin. Bisneksessä luottamus on kaikki kaikessa, eikä luottamusta saavuteta ilman avoimuutta ja oikeudenmukaisuutta. 

Lopuksi olemme nostaneet keskiöön nopeuden. Kun asiakkaalle tulee osaajatarve, on äärimmäisen tärkeää pystyä vastaamaan tähän mahdollisimman nopeasti. Usein tekijä ei löydy omista ihmisistä, jolloin joudutaan etsimään verkostosta. Ketjun osapuolien lukumäärän lisääntyessä nopeuden merkitys ainoastaan korostuu.  

No, kannattiko?

Mikä on sitten näiden isojen myllerrysten loppusaldo? Tilikausi on vielä kesken, mutta jo nyt pystyy sanomaan suunnanmuutoksen olleen onnistunut. Tämä vuosi on ollut IT-markkinassa vaikein sitten finanssikriisin. Siitä huolimatta olemme onnistuneet kasvattamaan liikevaihtoa noin neljänneksen. Ennen kaikkea muutos näkyy kuitenkin kannattavuudessa, joka nousee tukevasti plussalle. Tämä on lopulta se tärkein mittari.

Petri Mäenpää

Toimitusjohtaja

Edellinen
Edellinen

Onko Sysartin konsultti yksinäinen palkkasoturi vai osa tiivistä työyhteisöä?

Seuraava
Seuraava

Uusia tuulia ja kilpailuetua.