Muutos syntyy oppimalla ja kokemuksia jakamalla.
Olemme kirjoittaneet vuosien saatossa kymmeniä, ellei satoja tarinoita ohjelmistoalalta, työnteon murroksesta, alan ilmiöistä ja ihmisistä. Jaamme avoimesti niin kasvukipumme kuin onnistumisemmekin.
Koodariresurssien siirtelyä myynnin shakkilaudalla
Miten varmistamme, että asiakkaan ja konsultin osaamiset ja toiveet kohtaavat?
Heidi Kananen: kokemuksia tekoälyn hyödyntämisestä asiakaskokemuksen kehittämisessä
Heidi Kananen vastaa työssään Kaleva Median kehityspäällikkönä asiakaskokemuksen johtamisesta ja tekoälyratkaisujen kehitysprojekteista.
Jatkuvaa opiskelua työajalla - utopiaa vai todellisuutta?
Olemme sopineet, että meillä 20 % työajasta voidaan käyttää vapaasti johonkin yritystä pitkällä tähtäimellä hyödyttävävään asiaan, esimerkiksi opiskeluun.
Tekoälyhankkeen käynnistämisen kriittiset kysymykset
Tekoälyratkaisuiden kehittämisestä innostunut Harri Puolitaival kertoo, missä tekoälyn soveltamisessa mennään: millaisia ratkaisuja on jo käytössä?
Frontend Developer Kirillin tiimissä perjantai voi olla tänäänkin
Frontend Developer Kirill Shamin kertoo, millainen työpaikka Sysart oikeasti on.
Exiä rannalla eli millaisia ovat Sysartilta lähteneiden työntekijöiden kokemukset?
Lue tästä kahden Sysartilta irtisanoutuneen kokemuksista. Millainen firma tämä on työpaikkana?
Opit noin kymmenen podcast-jakson julkaisun jälkeen
Mitä virheitä kannattaa välttää podcastin tekoa aloittaessa? Vinkit podcastin tekijälle tekemisen aloittamiseen.
Mitä järkeä on yritystapahtumassa jossa ei ole yhtään keynote-puhujaa?
Kuvaus Woodstock of Teal tapahtumasta ja siellä käytetyn Open Space osallistamismenetelmän kokemuksista tapahtumaosallistujan silmin.
Mitä ketterän ohjelmisto- ja tuotekehityksen jälkeen?
Miten ketterän ohjelmistokehityksen menetelmiä voi hyödyntää koko yrityksen johtamisen ja toimintakulttuurin ketteröittämisessä?
Nyt (viimeistään) alkaa käytännön tekeminen saavutettavuuden parantamiseksi
Pikaperehdytys saavutettavuusvaatimuksiin ja linkit eteenpäin kriteeristöön. Tavoitteena tekninen toteutus, käyttöliittymän selkeys, sisällön saatavuus ja ymmärrettävyys.
Miksi paljastamme palkat Koodarinpalkka.fi -laskurissa?
Sysartissa kaikki työntekijät tietävät toistensa palkan. Palkkalaskurimme avulla voit selvittää helposti, paljonko palkkasi koodarina olisi meillä.
Testaa ideasi ennen kuin koodautat mobiiliapplikaatiota
Nämä seikat huomioimalla saat aikaa timanttisen mobiilisovelluksen ja säästät rahaa ja hermoja!
Kuka päättää tehtävistä eli kenelle nakki napsahtaa?
Valmentaja Antti Kirjavainen Flowasta ja toimitusjohtaja Petri Mäenpää Sysartilta keskustelevat erilaisista tavoista organisoida päätöksentekoa ja osallistaa yksilöitä.
Mitä hyvä palvelumuotoilu käytännössä on?
Sysartin podcastin uusimmassa jaksossa oiotaan kanssamme palvelumuotoiluun liittyviä väärinkäsityksiä ja kerrotaan, mitä palvelumuotoilu todella on.
Täällä määrään minä!
Millaisia epäilyksiä pyrkimykset itseohjautuvuuteen työpaikalla herättävät? Johdon tahtotila mitataan teoissa eikä juhlapuheissa.
Avainhenkilö, oletko organisaatiolle jo turhan tärkeä?
Listaus hälytysmerkeistä, jotka vinkkaavat, että tärkeää osaamista on riskeissä kadota yhden henkilön selän taa.
Pyöräilyhaaste Sysartin tyyliin
Tarina siitä, miten työhyvinvointikeskustelu johti uhoon ja kisailuun. Hanko–Helsinki pyöräilyhaaste Sysartin malliin.
Tein itseni tarpeettomaksi. Nyt annoin itselleni potkut
Sysartilla päätettiin lopettaa kehitysjohtajan positio. Olin itse Sysartin ensimmäinen ja ainut kehitysjohtaja. Lopetuspäätös oli kehitysjohtajan oma ehdotus.
Pitääkö työvälineiden saada työ tuntumaan työltä?
Järkeviltä tuntuvien työvälineiden käyttö ei ole mahdollista kaikilla työpaikoilla. Siksi tarjoamme työn piristyskeinoksi “We love teknologia -bingoa”.
Joko kaljat on kylmässä?
Kuinka rakennetaan palvelu, jonka kautta voi etänä tarkkailla jääkaapin lämpötilaa?